”Parasta on, että meidän tiimiä yhdistää eläinrakkaus ja se näkyy joka päivä arjessa!”

Taituki on saanut nimensä tuen saranan erityisestä muotoilusta, joka mahdollistaa koiran liikettä myötäilevän liikeradan. Tuki mahdollistaa luonnollisen liikkeen, mutta tukee koiran jalkaa antaen optimaalisen tuen. Koiran astuessa oikein lihaskunto paranee ja lihakset vahvistuvat.

”Aloitin koirahieronnan ja fysioterapian vuonna 1995. Muutaman vuoden työskenneltyäni huomasin kuntouttamisessa usein vastaan tulevan ongelman: koirille tarvittiin niveltukia, joilla ne pystyisivät liikkumaan niin, että vammat myös paranisivat.

Taituki on koirien liikkumiseen erikoistuneen eläinfysioterapeutti Kirsi Piispasen pitkän tuotekehityksen ja suunnittelun tulos. Teemme testausta ja tutkimusta koirien liikeratojen parissa edelleen päivittäin, jotta tuotteemme ovat ajantasalla myös kansainvälisillä markkinoilla.

”Koiraihmisenä tuotteen kehittäminen tuntui henkilökohtaisesti niin tärkeältä, että valvoin monet yöt miettien eri ratkaisuja.

Käyttämämme materiaalit ovat parasta laatua, jotta ne kestävät kulutusta ja pesua. Päällyskangas on Suomen armeijankin käyttämää Corduraa ja tukien raudat hiotaan käsityönä. Meille on ollut tärkeää säilyttää tuotteiden valmistus Suomessa, jotta tuotekehitys on sujuvaa ja laatu pysyy korkeana. 

”Taitukia myydään paljon myös ulkomaille. Meillä on hieno suomalainen tuote, josta voimme olla ylpeitä!

Erityisen iloisia olemme meidän innokkaasta ja eläinrakkaasta tiimistämme. Meillä halutaan oppia uutta ja kokeilla uusia asioita. 

”Kuitenkin meille se paras palkinto on kuntoutuva koira, joka liikkuu reippaasti ja häntä heiluen!