Koiran olkanivel sijaitsee koiran etujalassa, lapaluun ja olkaluun välissä. Olkaniveltuki ohjaa olkaluuta vartaloa kohti, vähentää kiertoliikkeitä ja olkanivelen pettämistä eteen. Olkaniveltuen neopreenivahvike mukautuu koiran jalan muotoon ja kantaa osan jänteille ja nivelsiteille tulevasta painosta. Tuen avulla kipeällä jalalla astuminen, kääntyminen ja jalan liikuttaminen eteenpäin sujuvat varmemmin ja kivuttomammin kuin ilman tukea.
Ota tuki koiralle käyttöön noin 2 kk ajaksi. Jos se pysyy hyvin paikallaan, sitä ei tarvitse ottaa pois lenkkien välillä. Kävelytä koiraa hitaasti, anna sen varovasti astua tuetulla jalalla. Lihakset lähtevät yleensä vähitellen vahvistumaan ja kipu helpottaa. Joskus koira voi tarvita myös kipulääkkeen alkuvaiheen hoidon tueksi. Parin kuukauden jälkeen tuen käyttöä voi vähentää ja jättää sen lopulta kokonaan pois. Jos nivel on vain lievästi kipeytynyt, lyhyempi hoitoaikakin voi riittää.
Tuki on helppo pukea kahden tarranauhan avulla. Pue tuki ensin tuettavan jalan ympärille kyynärän yläpuolelle. Toinen tarranauha kierretään niskan yli ja kiinnitetään vastakappaleeseen.
Tuen voi pestä hienopesussa pesupussissa tai käsin miedolla pesuaineella. Usein puhdistukseen riittää pelkkä karvojen poisto ja tuen pyyhkiminen. Uimisen ajaksi tuki kannattaa ottaa pois.
Tuessa on pehmeää ja mukautuvaa neopreenia. Tarrat ovat aitoa Velcroa.
Ota yhteyttä
Linkit
COPYRIGHT © – DOGDEVELOP LTD