Koiran ranne sijaitsee koiran etujalassa. Rannenivel muodostuu seitsemästä pienestä luusta, jotka nivelsiteet kiinnittävät toisiinsa. Myös lihakset ja jänteet osallistuvat nivelen tukemisiin. Rannetuen tarkoitus on tukea löystyneitä niveliä ja estää ranteiden painumista sekä vähentää kipua. Taituen metallinen rakenne auttaa pitämään liikkeen normaalin rajoissa.
Koira-arki on toisinaan vauhdikasta, jolloin koira saattaa loukata itsensä esimerkiksi liukastuessaan tai hypätessään kovalle alustalle. Tällöin koira saattaa ontua tai muuten aristaa jalkaa. Tapaturman vuoksi ranne saattaa vääntyä ja kipeytyä, jolloin siihen tarvitaan tukea.
Joillakin koirilla ranteet voivat iän myötä löystyä, jolloin ne alkavat painumaan alaspäin. Esimerkiksi pitkä kortisonikuuri tai ylipaino voivat myös aiheuttaa ranteiden painumista. Tietyt koirarodut ovat muita alttiimpia ranteiden ongelmille kuten collie, sheltti ja lapinkoira. Taituet sopivat myös kissoille.
Jos kyseessä on tapaturma, rannetukea kannattaa pitää koko ajan akuutin paranemisvaiheen yli. Tuki helpottaa koiran liikkumista ja nopeuttaa vamman paranemista. Parin kuukauden kuluttua jalka on yleensä jo hyvin parantunut, jolloin liikuntaa voi lisätä ja tuen käyttöä vähentää pikkuhiljaa.
Jos ranteen rakenne on pysyvästi venynyt tuki jätetään jatkuvaan käyttöön. Tilanteen mukaan tuki voi olla jalassa vain lenkeillä. Jos jalassa on kipua ilman tukea, sitä voi pitää koko ajan ja ottaa yöksi pois. Haasteet ranteiden kroonisen painumisen kanssa ovat siinä, että jalka on usein jo todella painunut ranteen kohdalta ennen kuin se huomataan. Jos epäilet, että ranteet ovat alkaneet painua liikaa, voit ottaa meihin yhteyttä tilanteen arvioimiseksi.
Pue tuki varovasti koiran jalkaan. Kokomerkki jää tuen takapuolelle ja raudat tulevat sivuille. Kiinnitä tuki tarranauhoilla. Voit muutaman minuutin päästä varmistaa, että tuki on sopivalla kireydellä.
Tarvittaessa käsinpesu miedolla pyykinpesuaineella tai laimennetulla tiskiaineella. Pyyhkiminen ja karvojen poistaminen esimerkiksi tarroista riittää usein tarvittaessa. Uimisen ajaksi tuki kannattaa ottaa pois.
Hiertämätön ja kevyt sisäosa
Vahva neopreenivahvike lämmittää ja mukautuu koiran jalan muotoon. Pehmeän vuoren ansiosta tuki soveltuu hyvin leikkauksen jälkeen käytettäväksi.
Muotoillut metallivahvikkeet
Tuki säilyttää muotonsa taivutetun metalliosan ansiosta, antaen nivelelle sopivasti tilaa. Biomekaanisesti suunniteltu liikerata antaa oikean nivelkulman eri tilanteisiin.
Kestävä ulko-osa
Materiaali erittäin vahvaa Corduraa.
Helppo tarranauhakiinnitys
Aitoa Velcro-nauhaa, jonka voi säätää jalan ympärysmitan mukaan.
Ota yhteyttä
Linkit
COPYRIGHT © – DOGDEVELOP LTD